Stupido Records

KARKKIAUTOMAATTI

 
Karkkiautomaatti oli 90-luvulla yksi rakastetuimmista suomalaisista indie-yhtyeistä. Sen reilut viisi vuotta kestänyt ura tuotti kolme albumia ja nipun ep-levyjä, jotka on nyt kasattu yksiin kansiin. Yhtyeen koko levytetty tuotanto, 59 kappaletta, löytyy tältä tuoreelta "Kaikilla"-kokoelmalevyltä, julkaisujärjestyksessä.

Bändin ura lähti käyntiin Levy-Yhtiön ensimmäisellä julkaisulla, jolla myös mm. Apulanta esiintyi ensimmäistä kertaa äänilevyllä. Vuodesta 1993 lähtien yhtye julkaisi levytyksiään taajaan, ja ensimmäinen merkkipaalu oli seuraavana vuonna uudelleen herätetylle punk-levymerkille Hilseelle tehty debyyttialbumi "Karkuteillä".

Yhtenä musiikkinsa tunnusmerkkinä tuolloin olivat lyhyet biisit, ja tästä kertoo sekin, että kakkosalbumin "Kaksi-Nolla" kesto oli vain reilut 24 minuuttia!

Yhtyeen levytysura päättyi vuonna 1998 klassikoksi kehuttuun "Suudelmilla" -albumiin, joka valittiin viime vuonna Soundi-lehdessä 90-luvun parhaaksi kotimaiseksi albumiksi. Aikanaan siltä lohkaistut singlet "Seikkailuun" ja "Susan" olivat Top20-hittejä.

Karkkiautomaatti ehti urallaan soittaa vajaat pari sataa keikkaa, ja lähes kaikki Suomen keikkapaikat ja festivaalit tulivat yhtyeelle tutuiksi. "Karkkiksen" tee-se-itse-asenteeseen kuului myös aktiivinen tapahtumajärjestely, ja usein keikoilla oli mukana tuttuja dj'tä ja mielenkiintoisia yhtyeitä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Yhtyeen laulaja ja biisintekijä Jansku jatkoi musiikkiuraansa pari vuotta Karkkiautomaatin lopettamisen jälkeen uuden yhtyeensä, Liekin parissa. Liekki on sittemmin julkaissut kolme albumia, jotka ovat olleet sekä arvostelu- että myyntimenestyksiä.


http://www.stupido.fi/karkkiautomaatti/

 

UUTISET

Karkkiautomaatti-kokoelma kerää kehuja! (18.02.2006)
Eläkeläiset ja Karkkiautomaatti keskiviikkona (11.02.2006)
TWIN 78
KAIKILLA
2CD / TWINCD 78, 2006