20.8.2021
DANIEL OKASIN ja SAMI TAMMISEN
tuottama albumi on hienovarainen kokonaisuus ajattoman moderneja
folkpop-teoksia. Alusta loppuun tämän vuoden tammikuussa
äänitetyltä albumilta on julkaistu aiemmin singlet Thank You ja
Invisible Tears.
”Painting My Own Colours kuvaa nimenä hyvin sekä albumia että
tähänastista uraani. Mulla on mun oma ääni ja tapa tehdä ja se vie
just sinne minne pitää”, Regwan sanoo. ”On ihanaa julkaista tämä
levy – tämä on jonkin ympyrän sulkeutuminen ja uuden aikakauden
aloitus samaan aikaan. Toivon, että levy vierii moniin sydämiin, antaa
tunnelmallisia hetkiä ja lohtua.”
Albumin kolmantena singlenä kuullaan kehtolaulumainen Baby Bloom.
”Kappale syntyi mystisissä aamutunnelmissa: heräsin hyräillen
melodiaa ja menin pianon ääreen etsimään soinnut. Tiesin heti, että
tästä tulee levylle biisi. Näin melodiaa tavatessa maisemia Irlannin
kummuista, sumuisista pelloista ja alastomista puista. Tekstikin syntyi
hetkessä! Kuvailisin biisiä vinksahtaneeksi kehtolauluksi”, Regwan
kuvailee.
Tummaääninen Joy Regwan laulaa kuoleman vakavistakin aiheista pilke
silmäkulmassa. Esikoisalbumi Mistä taivas alkaa julkaistiin Stupido
Recordsin kautta aivan pandemian kynnyksellä maaliskuun 13. päivä
2020.
Julkaisupäivä: 20.8.2021
Julkaisija: Stupido Records
San. Judith Regwan
Säv. Judith Regwan
sov. Sami Tamminen, Daniel Okas
Tuottajat: Samson, Danitello
Kuuntele
Spotify
Apple Music