1.12.2025

2023 aloittanut Punk ja Yäk -festivaali järjestetään myös kesällä 2026 Turun Taiteen talon sisäpihalla. Festarin ohjelma dokumentoi punkkia pitkältä aikajaksolta ja erilaisista näkökulmista.
Esiintyjälistalla ovat tähän mennessä valikoituneet mainio pitkään Suomeen toivottu tanskalais-brasilialainen The Courettes. Oulun iki-ihme Radiopuhelimet, kotimaan vanhemmat HC-veteraanit Riistetyt ja Kohu-63 (50 vuotta), Turun oma goottiosasto Liikkuvat Lapset sekä hieman myöhäisempää paahtoa edustavat Häiriköt, Wasted ja Jaanat. Ohjelma tarkentuu ja täydentyy vielä tammikuussa.

Vuonna 2025 lähestulkoon loppuunmyydyn festivaalin ja festivaalipaikan intiimi luonne sekä monipuolinen ohjelmisto ja hyvät järjestelyt keräsivät laajaa kiitosta niin festivaalikävijöiltä kuin medialta.
Festivaali jatkaa samalla konseptilla, kuitenkin kehittyen ja uusia kujeita keksien.
”Historiallinen Turku on osoittautunut oivaksi paikaksi myös rankemmalle musalle ja kiitos yleisölle, joka on kunnioittanut alueen arvoa”, kerrotaan festivaalin tuotantoportaasta.
Tapahtuma on tuttuun tapaan kokonaan anniskelualuetta, joten ikäraja on K-18.
Aikaisemmista vuosista poiketen, tapahtumaan myydään kahden päivän Early Bird -lippuja hintaan 89 € aina 15.1. asti. Lippujen hintaan lisätään toimitusmaksu 3 €.
Tapahtuman ennakkomyynti alkaa 1.12. 2025 klo 12.00 ja ennakkoliput löytyvät Punk ja Yäkin nettisivuilta, www.punkjayak.fi sekä Stupido Marketista www.stupidomarket.fi

INGINMAA – ÄLÄ SOITA
Thee Ultra Bimboos – Four Fans Can´t Be Wrong



Pelle Miljoona & 1980 – Viimeinen syksy (2025)
Pelle Miljoona 70-juhlakonsertit
LC Cowboys – Christmas Gift
Sleepy Sleepers – Takaisin Karjalaan
The Blaster Master – Dead End Street
Janne Laurila Double Denim – Janne Laurila Double Denim