Stupido Records & BookingStupido Records & Booking

Levyjä ja bändejä

  • Etusivu
  • Booking
  • Records
    • Kataloogi
  • Tulevat keikat
  • Uutiset
  • PRESSI
  • Kontaktit
    • Historiikki
  • Nettikauppa
  • Stupido Market
  • englanti

Eddie & The Hot Rods (UK)

Eddie & The Hot Rodsin legendaarinen laulaja Barrie Masters menehtyi lokakuussa 2019 ja se näytti olevan yhtyeen loppu. Yhtyeen jäsenet, jotka tuolloin olivat soittaneet 20 vuotta yhdessä ja olivat pitkäikäisin Hot Rods kokoonpano Barrien taustalla, järjestivät muistokonsertin. Sen myötä syntyi ajatus jatkaa yhtyeen tarinaa. Miehistä tuntui, että heillä oli vielä annettavaa ja samalla he kokivat tärkeäksi jatkaa traditiota, johon olivat niin pitkään kuuluneet.

Kokoonpanoa rukattiin hiukan: Basisti Ian ’Dispter’ Dean siirtyi laulajaksi ja nelikielisen varteen tuli ex-Chords mies Mic Stoner. Muut jäsenet olivat tietenkin rumpali Simon Bowley ja kitaristi Richard Holgarth. Uusia kappaleita syntyi ja niistä ensimmäinen, jonka yhtye levytti oli Guardians of the Legacy. Biisi kertoo juuri siitä kuinka Hot Rods fanit rohkaisivat yhtyettä jatkamaan ja pitämään hengissä yhden Ison-Britannian tärkeimmän pubrock- / punkrock -yhtyeen perintöä.

Singlen tiimoilta yhtye teki energisyydellään yllättäneen kiertueen, sekä lisäksi keväällä 2023 hienot arviot saaneet Guardians of the Legacy -LP:n. Tuohon levyyn on jenkkifirmalla maailmaanlaajuiset oikeudet, joten sitä tuli Suomeen vain exporttina. Mutta bändi ei Suomea unohtanut, vaan marraskuussa 2023 ilmestyy uusi single Why Should I Care / A Million Miles Away. A-puolella on kitarat raikuvat upeasti kun uuden aallon lippua heilutetaan ylpeänä. B-poskella on upea tulkinta Plimsouls-klassikosta. Single ilmestyy Hiljaiset Levyt -merkillä.

Booking

Keikat myy: Jallu Korpi
jallu@stupido.fi
050-3371770

Uutiset
No items found
Kirjasto
No items found
Pressi

Promo- ja tekninen materiaali: https://stupido.fi/press/eddie-and-the-hot-rods/

Keikkakalenteri
No items found

Seuraa meitä somessa

Postituslista

Contact

Meritullinkatu 33 i 38
00170 Helsinki, FINLAND
records@stupido.fi
Y-tunnus: 2141301-5
VAT number: FI21413015

Menu

  • Etusivu
  • Booking
  • Records
    • Kataloogi
  • Tulevat keikat
  • Uutiset
  • PRESSI
  • Kontaktit
    • Historiikki
  • Nettikauppa
  • Stupido Market