Inginmaa/Hypnomen on esimerkki täydellisestä musiikillisesta cocktailista. Laitetaan pohjalle vuosikymmenten saatossa hioutunutta psykedeelisen svengimusiikin osaamista ja yhdistetään se karismaattisen laulajan jatsikkaaseen rautaisuuteen.
Anna Inginmaa ja Hypnomen löysivät toisensa vuonna 2016 ilmestyneellä Huominen on uni-albumilla, joka syntyi yhteistyössä Kauko Röyhkän kanssa. Arvostelumenestykseksi noussut levy vei joukkion niin Flow -festivaalin lavalle kuin tiheätunnelmaisille klubikeikoille. Nyt on aika tuoda kuuluville pitkään kypsytelty seuraava askel.
1960 – 70-luvun melodisesta hehkusta ja groovesta, vaaraa tihkuvista elokuvatunnelmista,mustavalkoisen aikakauden iskelmäeleganssista ja psykedeelisen popin kaiuista ammentava musiikki kuulostaa vuosikertalaadulta ja samalla raikkaalta. Syksyllä 2023 ilmestyneen albumin ytimen muodostavat omat vahvat laulut, joiden henki on ajaton yhdistelmä romantiikkaa ja särmää.
Anna Inginmaa on tehnyt viimeiset vuodet jazz-uraa oman yhtyeensä johtajana ja solistina. 1990-luvulta asti vankkaa kulttimainetta nauttineen Hypnomen-yhtyeen soittajia on kuultu mm. Nieminen & Litmanen, Maria Gasolina sekä Pekka Laine & The Enchanted -yhtyeissä.
Kokoonpano:
Anna Inginmaa: Laulu
Sami Nieminen: Urut
Pekka Laine: Kitara
Juha Litmanen: Rummut
Jan Grön: Basso
Janne Auvinen: Lyömäsoittimet
Inginmaa/Hypnomen – Aamuyön valoon
https://www.youtube.com/watch?v=QYOkioG1CvE