Sehr Schnell on suomalainen punklegenda. Bändin ensimmäinen versio toimi vuosina 1975-1980. Bändi oli mukana vaikutusvaltaisella Pohjalla-levyllä neljällä kappaleella. Lisäksi ensimmäisellä Hilse-levyllä Mongoloidi kappaleella. Näiden lisäksi ilmestyi 3 singleä, joiden kuuluisin kappale on Orja niminen klassikko. Vuosina 1978-1979 bändi keikkaili ahkerasti, tehden useita kymmeniä keikkoja.
Uusi tuleminen tapahtui 2016. Ensimmäinen keikka oli punk 40-vuotta tapahtumassa Tampereella. Bändin tämä versio teki EP:n nimeltä 1979. Laulut olivat vanhoja, joita oli sovitettu uudestaan. Keikkoja oli 15 kappaletta yhteensä.
Tällä hetkellä on menossa kolmas levyttänyt kokoonpano. Albumi Kotka lentää perjantaina ilmestyi maaliskuussa 2023. Levy on saanut hämmentyneen vastaanoton. Toiset tykkäävät levystä paljon ja toiset eivät. Toinen kriitikko haukkuu biisejä, joita toinen kehuu. Laulut ovat uusia. Rokkia, Indietä, Kitararokkia, miksi sitä nyt haluaa kutsua.
Kokoonpanossa soittavat tällä hetkellä Stressi Haapala, Adi Remes, Anne Lanttola, Tomi Ihanamäki ja Dalle Dahlman.
Keikalla yhtye soittaa vanhoja punk klassikkoja ja uuden levyn biisejä.
Facebook: https://www.facebook.com/sehrschnell77
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sehr_Schnell
Spotify: https://open.spotify.com/artist/0BSep84lMeRKG8RvEjsJsR?si=3XI86szRS32iR9Gdyz4dLQ
Youtube: https://www.youtube.com/results?search_query=sehr+schnell
Jättömaa live 2016: https://www.youtube.com/watch?v=jevEGilv9UM&t=611s
Instagram: https://www.instagram.com/sehr_schnell_band/