23.9.2026
Tampereen ska-legenda Voimaryhmä palaa uuden musiikin parissa. Keskiviikkona 23.9.2026 julkaistava ”Kuivaa leipää” on ensimmäinen singlejulkaisu yhtyeen helmikuussa ilmestyvältä Parastaikaa-pitkäsoitolta.
Kappaleen kadunmakuista ska-poljentoa on maustettu folkilla, surf-kitaralla ja balkan-tyylisillä torvilla. Kyseessä on käännös serbialaisen S.A.R.S.-yhtyeen kappaleesta ”Buđav lebac”. Sanat Voimaryhmän versioon on tehnyt yhtyeen laulaja Vellu.
”Kuulin alkuperäisen kappaleen ekaa kertaa eräissä illanistujaisissa, laulajamme Vellun tohkeillessa löytämästään helmestä, johon sillä oli jo ainakin kertsi suomeksi valmiina. Oli heti selvää, että biisi istuu meidän käsittelyyn ja tähän maailmanaikaan täydellisesti’”, kommentoi Voimaryhmän perustajajäsen, kitaristi-laulaja Sampsa Loponen.
Tampereella ennen vuosituhannen vaihdetta perustetun Voimaryhmän esikoisalbumi Straight Outta Tampere ilmestyi vuonna 2001, ja tästä kulttiklassikosta julkaistiin vinyyliuusinta vuonna 2023. Tuleva Parastaikaa on yhtyeen viides albumi ja samalla sen ensimmäinen levytys Stupido Recordsille.

Kataloogi.: STUPIDO515
ISRC: FITTS2600073
Julkaisu: 23.09.2026
Lataa wav-tiedosto, kansikuva ja info tästä
Kuuntele
Spotify
Apple Music
Sävellys: Alexander Lukovic
Alkup. sanoitus: Slavka Kovacevic
Suomenkieliset sanat: Veli-Pekka Lehtonen
Soittajat:
Veli-Pekka Lehtonen – Laulu
Sampsa Loponen – Kitara, laulu
Jarno Laaksonen – Kitara, laulu
Reiska Rytkönen – Rummut
Jussi Markkanen – Basso
Mari Martikainen – Baritonisaksofoni
Sami Sippola – Tenorisaksofoni
Inari Ruonamaa – Baritonisaksofoni
Äänitys – Mikko Hartikainen / Ville Rauhala
Miksaus – Ville Rauhala
Masterointi – Jussi Suonikko
Painokelpoiset promokuvat:
https://drive.google.com/drive/folders/1Qgo0HAYrGV7oSroCehdMGO9SkikZIarh
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja keikkamyynti:
Yhteyshenkilö: Sampsa Loponen, sampsaloponen@gmail.com, 0442737974
Levy-yhtiö: Stupido Records
Keikkamyynti: Stupido Booking, joose@stupido.fi, jallu@stupido.fi
Sosiaalinen media:

