Stupido Records & BookingStupido Records & Booking

Levyjä ja bändejä

  • Etusivu
  • Booking
  • Records
    • Kataloogi
  • Tulevat keikat
  • Uutiset
  • PRESSI
  • Kontaktit
    • Historiikki
  • Nettikauppa
  • Stupido Market
  • englanti

Pelle Miljoonan uusi albumi nyt ulkona! – “Kaiho” on artistin tähän mennessä henkilökohtaisin kokonaisuus

17.6.2026

Pelle Miljoona Band on julkaissut uuden albumin Kaiho tänään keskiviikkona 17. kesäkuuta. Mitään aiemmista Pelle Miljoonan kymmenistä levyistä ei ole valmisteltu yhtä pieteetillä. Kyseessä on myös artistin ehkä henkilökohtaisin albumi. Raidoilla kaikuu nostalgia, hellyttävät muistot nuoruudesta ja viattomuuden ajoista sekä 60-lukulaisten melodioiden siivittämät tarinat.

Albumin ensimmäiset äänitykset tapahtuivat lähes kaksi vuotta sitten rumpali Juha Lampikarinstudiossa Haminassa. Pelle äänitti kotistudiossaan demot, joita hiottiin yhdessä treeneissä: toistoja, versioita ja lopulta äänitys. Ella Tepponen ja Jenni Roslakka tuovat kappaleisiin ihastuttavan ulottuvuuden taidokkaalla taustalaulullaan. Albumin on miksannut Kotiteollisuuden Miitri Aaltonen ja masteroinnista vastaa Mika Jussila Finnvoxilta.

Levyn viimeisin singlelohkaisu Wanha Hamina ilmestyi 20. toukokuuta. Slidekitaran sävyttämä tarina on kuin vanhasta Suomi-Filmistä: vuonna 1968 16-vuotias poika erotetaan rakastetustaan ja lähtee merille. Palattuaan hän kuulee tytön menneen naimisiin. Särkynyt nuorukainen jatkaa merillä vuosia, kun taas naisen elämä päättyy traagisesti. Vanhana mies asuu Chilessä perheensä kanssa ja muistelee Haminaa – sekä menetettyä rakkautta.

Albumin kärkikappaleeksi on valittu Joku jota rakastaa. Ajatus kappaleeseen on syntynyt Beatles-klassikosta Eleanor Rigby sekä Gabriel García Márquezin Nobel-palkitusta romaanista Sadan vuoden yksinäisyys.

Pelle Miljoona on yksi suurimmista taiteilijapersoonallisuuksista sodanjälkeisessä Suomessa. Vaikka hän oli omalla tavallaan tuomassa punkia tähän maahan, hän onnistui kanavoimaan kunnianhimonsa kirjailijan ja trubaduurin uralle. Artisti asuu osan vuodesta ulkomailla, mutta tulee aina takaisin Suomeen tekemään havaintojaan paikallisesta arkitodellisuudesta. Pelle on myyttinen hahmo, jolla on edelleen paljon luovaa energiaa, vaikka hänen suurimmat hittinsä ovat ajalta, jolloin Suomen TV:ssä oli vain kaksi kanavaa ja diktaattoria kutsuttiin Kekkoseksi.

Uusi Kaiho-albumi julkaistaan suoratoistopalveluissa keskiviikkona 17. kesäkuuta ja CD ja vinyyli ilmestyy kesän aikana. Julkaisijana toimii Stupido Records.

Pelle Miljoona Band – Kaiho
Julkaisu
Digi: 17.06.2026
LP ja CD myöhemmin

KAIHO -tuotteet täältä:
https://stupidomarket.fi/?s=Kaiho&post_type=product&dgwt_wcas=1

 

 

 

 

Kaiho-albumi suoratoistopalveluissa

Spotify
Apple Music
Deezer

Hyperlinkit materiaaleihin
Wanha Hamina -single wavina radioille (soittovapaa heti)
Joku jota rakastaa -kärkikappale wavina radioille (soittovapaa heti)
Kaiho-albumi waveina radioille (soittovapaa heti)

Albumin tekijätiedot ja metadata 

Pelle Miljoona Band
Pelle Miljoona – laulu, kitara
Timo Hyle – basso, taustalaulut
Harri Tyni – kitara, taustalaulut
Jari Vähämäki – kosketinsoittimet
Juha Lampikari – rummut

Tulevat keikat
6.6. Lohilahden Vanha Unska, Sulkava / Pelle Miljoona Acoustic Trio
25.6. Villa Wuorio, Helsinki / Pelle Miljoona soolo
10.7. Pyhtään Kulttuuritalon Pihakeikat / Pelle Miljoona & Pispala Punks
11.7. Kuissi Rock, Loimaa / Pelle Miljoona Band
18.7. Tirmo Blues / Pelle Miljoona Acoustic Trio
23.7. Kuopiorock, Kuopio / Pelle Miljoona Band
31.7. Porispere, Pori / Pelle Miljoona Band
1.8. Saimaa Punk Festivaali, Lappeenranta / Pelle Miljoona Band
1.8. SaltFest, Loviisa / Pelle Miljoona Band
14.8. Krapin Paja, Tuusula / Pelle Miljoona Acoustic Trio
15.8. Dinosaurock, Mikkeli / Pelle Miljoona Band
21.8. Punk ja Yäk 2026 -festivaali, Taiteen talo, Turku / Pelle Miljoona & Pispala Punks

Seuraa artistia
Kotisivut
Facebook
Instagram
Spotify

Levy-yhtiö
Stupido Records
Joose Berglund
joose@stupido.fi
+358 40 546 8779

Keikkamyynti
Stupido Booking
Jarmo Korpi
jallu@stupido.fi
+358 50 337 1770

Lisätiedot ja haastattelut
Viestintätoimisto Röd
Jenni Salminen
jenni@rodrod.fi
+358 44 077 0104

Kamelerontti bailaa – kuuntele ja lataa uusi single!

10.6.2026

”Bailaa” on energinen ja hyväntuulinen anthem, jossa tarttuva riffi ja vahva hiphop-biitti saa ihmiset juhlimaan.

KAMELERONTTI (ärrällä) on uusi suomenkielistä elektro-akustista indiemusaa, jossa yhdistyy omaleimainen orgaaninen musisointi ja digitaalinen maailma. Nimi ei ole sattumaa– Se kuvaa sekä artistia, että se on visuaalisen ja on taiteellisen ilmeen perusta ”R”-kirjaimineen.

KAMELERONTTI on täysin itsenäisesti rakennettu projekti: KAMELERONTTI tekee kaiken itse eli sävellykset, sanat, tuotannon, laulut ja soittimet. (Esim myös naisääni biiseissä on omaa falsettiani, oktaavia ylempää laulettuna ja käsiteltynä). Rummut ja muutamat samplet poikkeuksena.

KAMELERONTTI on musaa, jossa on myös tilaa sattumille sekä tunteelle ja inhimillisyydelle eikä esimerkiksi lauluja ole ”hinkattu” ja viritetty loputtomiin nykytrendin mukaisesti. Orgaaninen sointi on tuotannon kulmakivi.

22.7 artisti nähdään Tavastialla Heikki Kuulan lämmittelijänä.

Kamelerontti – Bailaa
Kataloogi: STUPIDO511
ISRC: FITTS2600066

Julkaisu 10.06.2026

Lataa wav-tiedosto, kansikuva ja info tästä

Kuuntele:
Spotify
Apple Music

 

Livepuolella KAMELERONTTI toimii minimalistisesti, kustannustehokkaasti ja ketterästi mies +läppäri-periaatteella, mutta taipuu myös akustiseen muotoon tai täyteen bändiin mukana eturivin muusikoita. Setti toimii yhtä luontevasti pienessä pubissa kuin festarilavalla. Hyviä biisejä on runsaasti. Biiseissä on haikuja David Lynchmaisesta elokuvamaisuudesta aina Moby:n ja Gorillazin sekä Atomirotan kautta perinteisempään laulaja-laulujentekijä fiilikseen, erityisesti brittirock perinteeseen.

KAMELERONTTI tunnetaan myös DYYNI-yhtyeen nokkamiehenä sekä biisintekijänä mm runsasta radiosoittoa saaneesta hitistä Katri Ylander feat DISCO ”Jos tänään kuolen” sekä yhteistyöstä mm Petra (ex Tiktak) ja Anna Inginmaan kanssa. KAMELERONTTI on työskennellyt aiemmin myös mm tuottajien Lauri Eloranta, Matias Koskimies sekä Sampo Haapaniemi kanssa sekä myös räp-puolen Matias Deep aka Tuba.wav kanssa.

Kokemusta löytyy siis monipuolisesti ja juuri moniulotteisuus on keskeistä KAMELERONTTI:n tuotannossa.

Keikat myy:
Joose Berglund
joose@stupido.fi
+358 (0)40 546 8779

Joosua palaa pelastamaan suomalaisen indie-skenen

29.5.2026

Vuonna 2016 aktiiviuransa päättänyt, ja hitistään “Sudenkorento” tunnettu Joosua on pysytellyt taustalla tarkkailuasemissa valmiina palaamaan alati silloin, kun hetki on oikea. Nyt tämä harkittu paluu tuo yhtyeen takaisin indie-yleisön iloksi.

Tällä kertaa täsmäisku sukeltaa valkolakkisten ylioppilaiden elämän kipupisteisiin: kaikkeen siihen, mikä jäi sanomatta, kun nuoruuden kesät valuivat vääjäämättä ohi.

Joosua – Gaudeamus Igitur
Kataloogi: STUPIDO510
ISRC: FITTS2600065

Julkaisu 29.05.2026

Lataa wav-tiedosto, kansikuva ja info tästä

Kuuntele:
Spotify
Apple Music

Punk ja Yäk -festivaali vyöryy syyskuussa ensimmäistä kertaa Helsinkiin

27.5.2026

25-26.9.2026 Punk ja Yäk -festivaali, Helsinki edition: Kulttuuritehdas Korjaamo
https://www.lippu.fi/artist/punk-ja-yak/

Helsingin syksy saa kaipaamansa rosoisen piristysruiskeen, kun Korjaamon neljälle eri lavalle levittäytyvä festivaali kokoaa yhteen kotimaisen punkin, garagen, indierockin ja vaihtoehtomusiikin kiinnostavat nimet – legendat sekä uudet äänet.

Korjaamon ikoninen Vaunusali sykkii festivaalin sydämenä. Vaunusalin lavalle nousevat mm. räjähtävää lavaenergiaa pursuava garagerockduo The Courettes (DNK/BRA), suomalaisen punkin legenda Pelle Miljoona yhdessä Pispala Punks-yhtyeen kanssa, sekä äskettäin uuden albuminsa julkaissut energiavyöry Aino & Hajonneet.

Klassikko-osastoa tarjoilee Viron ylpeys J.M.K.E. sekä Pojat-yhtye. Luukas Oja taas tuo oman, valloittavan keitoksensa Vaunusalin ohjelmistoon.

Korjaamon Kulmasalissa tarjoillaan tinkimätöntä punk-energiaa yhteensä kuuden bändin voimin. Tiivistunnelmaisen salin seiniä järisyttää legendaariset yhtyeet, Rattus, Häiriköt, Riistetyt sekä Punk ja yäk -tapahtumaa varten paluun tekevä Vandaalit. Oman ravisuttavan näkemyksensä Kulmasalissa tarjoavat energiset Saa kiljua ja NO EI!.

Festivaalin uutuutena Korjaamon Kinosta muotoutuu ”Indie-kino”, jossa nähdään nousevia ja vaihtoehtoisia indieartisteja, intiimissä, elokuvateatterimaisessa ympäristössä.

Erikoisuutena Vaunusalin yhteyteen rakentuu myös unplugged-henkinen ”Ratikka-aulan” lava, missä pääpaino on vaihtoehtoisessa akustisessa musiikissa.

Punk ja yäk -klubifestivaali levittäytyy Korjaamon alueelle neljälle eri lavalle, tarjoten kahden päivän ajan monipuolisen kattauksen vaihtoehtomusiikkia.

Huomio!
Aikaisemmasta tiedotuksesta poiketen Punk ja Yäk! -festivaalin ohjelmaan on aikatauluhaasteiden vuoksi tullut muutoksia esiintymispäiviin.
The Courettes ja Pelle Miljoona & Pispala Punks sekä Vandaalit ja NO EI! ovat vaihtaneet esiintymispäiviä keskenään.

Uudet esiintymispäivät:
• Pelle Miljoona & Pispala Punks ja Vandaalit esiintyvät perjantaina
• The Courettes ja NO EI! esiintyvät lauantaina
Mikäli olet jo hankkinut yhden päivän lipun ja haluat vaihtaa sen toiselle päivälle, voit olla yhteydessä sähköpostitse: info@korjaamo.fi

PERJANTAI 25.09.2026

VAUNUSALI
Pelle Miljoona & Pispala Punks
Aino & Hajonneet
Pojat

KULMASALI
Häiriköt
Vandaalit
Rattus

INDIE-KINO
Helmi Ada
Zangoma duo

RATIKKA-AULA
Janne Laurila

LAUANTAI 26.09.2026

VAUNUSALI
The Courettes (DNK/BRA)
J.M.K.E. (EST)
Luukas Oja

KULMASALI
Riistetyt
Saa kiljua
NO El!

INDIE-KINO
Nina Kaitaranta
Sekret Teknik

RATIKKA-AULA
Mara Balls (soolo) 

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Stupido Records & Booking
Petri Sinkkonen
petri@stupido.fi
+358 (0)40 763 3283

Pelle Miljoona Bandiltä Wanha Hamina -single

20.5.2026

Slidekitaran ja tuhdin bluesrock-kompin evästämän laulun tarina voisi olla nuoren Tauno Palon ja Ansa Ikosen tähdittämästä Suomi-Filmistä.

Elokuu 1968. Nimismies kieltää (nuorisovankilan uhalla) 16-vuotiasta poikaa tapaamasta enää tytärtään. Poika lähtee merille, messipojaksi, ja palattuaan 18-vuotiaana Haminaan, naimaikäisenä ja kahden vuoden liksat taskussaan, saa kuulla uutisen että sydämensä valittu on suostunut nuoren upseerin kosintaan.
Särkynyt sydän rinnassaan nuorimies nousee purkkiin ruosteiseen, seilaa vuosikaudet konemestarin vakanssilla.
Haminassa kolmas aviomies hakkaa vaimoaan. Kolmas ero, alkoholisoitunut nainen kuolee nuorena.

Tarina päättyy Chileen, pieneen kalastajakylään. Vanhalla gringomiehellä on mapuchevaimo ja kuusi lasta. Mies istuu kivellä koira vierellään. Aurinko kultaa taivaanrannan.
Vanha gringo miettii, näkisikö enää Wanhaa Haminaa.

Pelle Miljoona Band – Wanha Hamina
Kataloogi: STUPIDO509
ISRC: FITTS2600050

Julkaisu 20.05.2026

Lataa wav-tiedosto, info ja kansikuva tästä
KUUNTELE
Spotify
Apple Music

Punk ja Yäkin aikataulut, oheisohjelma ja ravintolapalvelut julki – Suosikki -yhtyeeltä uusi single

13.5.2026

Perjantaina ja lauantaina 21.-22.8. 2026 Taiteen Talon pihalla Vanhassa Turussa kaikuu Punk ja Yäk neljännen kerran.

Alkuvuodesta ilmoitettuun ohjelmistoon ei ole tullut muutoksia, vaan mennään seuraavalla aikataululla:

Pe 21.8.

15:00 portit
16:00 Hautaustoimisto
16:55 Häiriköt
17:55 Tamara Luonto
19:00 Kohu-63
20:00 Riistetyt
21:10 Pelle Miljoona & Pispala Punks
22:40 Radiopuhelimet

La 22.8.

13:00 portit
14:00 Kärmes
14:50 Liikkuvat Lapset
15:55 Jaanat
16:55 Maukka Perusjätkä
18:05 Katujen Äänet
19:05 The Blaster Master
20:20 Wasted
21:30 Räjäyttäjät
22:40 The Courettes

Moniäänisessä ohjelmassa kuullaan niin vanhaa polvea, etunenässä Punk ja Yäkin kummisetä Pelle Miljoona Pispala Punksien kera ja Maukka Perusjätkä, sekä nelikymppisiään viettävä Radiopuhelimet ja Liikkuvat Lapset, joka puolestaan on hieman Radiopuhelimia vanhempaa perua.

Nuorempaa polvea edustaa esimerkiksi Tamara Luonto, Kärmes ja Jaanat, kaikki tämän vuosikymmenen tulokkaita. Myös vuoden tuontituote, 2014 perustettu garagepunk-duo The Courettes (Bra/Den) voitaneen laskea nuoremman polven tekijöiksi.

Festivaalialue muuttuu hieman viime vuodesta. Lava sijoittuu yleisölle edullisempaan kulmaan ja festivaalialue laajenee sisältäen Kino Killan sekä Kriittisen Gallerian ja Valokuvakeskus Perin. Kino Killassa voit virittäytyä Punk ja Yäkiin jo keskiviikosta alkaen. Keskiviikkona ja torstaina Kino Killan P&Y-etkoilla esitetään festarin henkeen istuvia elokuvia. Festivaalin aikana Kino Killassa nähdään aiheeseen liittyviä suomalaisia lyhytelokuvia. Festivaalin aikaiset lyhärit sisältyvät festarilipun hintaan.

Myös tapahtuman ruokahuolto muuttuu. Festivaalin näläntorjunnasta huolehtii alueella sijaitseva Ravintola Pegasos, johon on katettu maksullinen festarihenkinen noutopöytä.

– Festivaalin pitää elää ja kehittyä vuosi vuodelta ja tänä vuonna festarivieraille tarjotaan muutakin hengenravintoa kuin pelkkää musiikkia, todetaan toimistolta.

Festivaalin tuottaa Stupido Productions Oy.

Festivaali on ikärajallinen (K-18). Portit aukeavat perjantaina klo 15 ja lauantaina klo 13 ja juhlat jatkuvat aina puoleen yöhön.

Liput festareille ovat 59 €/ yksi päivä (65 € portilta) ja 99 €/ kaksi päivää (105 € portilta).

Liput ennakkoon www.punkjayak.fi, www.stupidomarket.fi ja www.tiketti.fi.

Lisätietoja:
Harri-Tapio Siivonen
hoss@stupido.fi

www.punkjayak.fi

Suosikki -yhtyeeltä uusi single

Suosikki palaa nahkansa luoneena. Uusi soundi, jossa energiatasot säilyvät korkeina pop-melodioita, teknon tanssittavuutta ja punkin raivoa yhdistellen. Laulun on tuottanut mm. Pariisin Kevät ja Ruusut -tuottaja Artturi Taira ja miksannut monia hittejä tehnyt Jyrki Tuovinen.

Suosikki on mielentila, suuntaviiva, ihanneajatus. Jo yhtyeen ensimmäisestä albumista lähtien Suosikin tavoitteena on ollut alkaa vain tehdä ja katsoa minne tekeminen vie. Tie onkin vienyt debyytin melodisesta punkista parinkin mutkan kautta nykytilanteeseen, jossa musiikin peruselementit ovat energia, harmoniat, elektroniset rytmit ja DIY-hengessä toteutettava genrettömyys. Jos parilla sanalla yhtyeen tämän hetkistä tyyliä kuvailee, niin se olisi elektroninen post-punk.

Suosikki – Onko Meissä Yhtään Mitään Samaa?
Katalooginumero: TUPIDO508
ISRC: FITTS2600049

Julkaisu: 13.05.2026

Lataa wav-tiedosto, kansi ja info  tästä
KUUNTELE
Spotify
Apple Music

 

Sävellys: Jussi Kahola
Sanoitus: Jussi Kahola
Sovitus: Artturi Taira

Jussi Kahola: Laulu, Kitara, Koskettimet, Basso
Antti Hietala: Rummut
Artturi Taira: Koskettimet, Basso, Rumpukone
Tuottaja: Artturi Taira

Miksaaja: Jyrki Tuovinen
Masteroija: Jyrki Tuovinen

Hugo Cajanin uusi albumi nyt striimipalveluissa – vinyyli 22.5.

8.5.2026

Häviävä Ikuisuus on Hugo Cajanin toinen kokopitkä albumi. Se on indie-popin ja taiderockin rajamailla liikkuva, uuden aallon huippumuusikoiden sieluntuotos, joka kuljettaa kuulijan halki nuoren rakkauden ja modernin maailmantuskan.

Levyllä käsitellään suuria teemoja kevyellä otteella ja omintakeisella soundilla. Levyllä koko Hugo Cajan & Todellisuus -yhtye pääsee näyttämään monipuolisuutensa, sillä jokaisella kappaleella on oma persoonansa.

Vaikka Häviävä Ikuisuus ei ole konseptialbumi, on se suunniteltu kuunneltavaksi kokonaisuutena. Erityisesti levyn kantavana teemana toimiva kolmiosainen Kaiken Jälkeen -sarja sitoo monipolvisen levyn yhtenäiseksi sanomaksi: kaikessa vaikeudessaan elämä on lopulta ihanaa.
Levy on tuotettu perinnetietoisesti täysin ihmisten soittamana ja osittain bändin live-äänityksinä. Tällä metodilla haluttiin ikuistaa livesoiton energiaa ja toisaalta tuoda vastapainoa nykypäivän äärimmäisyyksiin kiillotetulle, koneistetulle pop-soundille.
Lopputuloksena on omaperäinen, puhutteleva ja nykypäivässä kiinni oleva levy, jonka juuret ovat syvällä kitaramusiikin perinteessä ja soundimaailma huippuluokkaa.

Hugo Cajan – Häviävä Ikuisuus
Kataloogi: TWIN312
Julkaisu 8.5.2026

Lataa wav-tiedostot, info ja kansikuva tästä
Kuuntele
Spotify
Apple Music

 

 

 

Seuraava keikka:
13.05.2026 (Levyjulkkarit) Semifinaali, Helsinki

Keikat myy:
Niklas Tyni
niklas@stupido.fi
045 155 0710

Uusi kotimainen artisti Kamelerontti esittäytyy debyyttisinglellään – “No mitä vittua?!” ulkona nyt!

29.4.2026

KAMELERONTTI (ärrällä) on uusi kotimainen artisti, joka tekee suomenkielistä elektroakustista indiemusiikkia. Orgaaninen soundi kohtaa digitaalisen maailman, jossa rouhea tekeminen jätetään tarkoituksella näkyviin. Nimikään ei ole sattumaa – se kuvaa sekä artistia että on visuaalisen ja taiteellisen ilmeen perusta R-kirjaimineen.

Artisti on julkaissut debyyttisinglensä No mitä vittua?! tänään keskiviikkona 29. huhtikuuta. Kappale on suora ja rehellinen purkaus nykyarjen sekavuudesta, ja siinä yhdistyy tarttuvuus, punk-asenne ja elokuvallinen tunnelma. Kyseessä on samalla ensimmäinen ennakkolohkaisu artistin tulevalta esikoisalbumilta, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Julkaisijana toimii Stupido Records.

KAMELERONTTI on täysin itsenäisesti rakennettu projekti: rumpuja ja muutamaa samplea lukuun ottamatta artisti tekee kaiken itse eli niin sävellykset, sanat, laulut, soittimet kuin tuotannonkin. – Kappaleissani kuultava naisäänikin on omaa falsettiani, oktaavia ylempää laulettuna ja käsiteltynä, artisti avaa.

Artistin musiikissa on tilaa sattumille ja myös tunteelle ja inhimillisyydelle – lauluja ei ole hinkattu ja viritetty loputtomiin nykytrendin mukaisesti. Orgaaninen sointi on tuotannon kulmakivi. Kappaleissa on haikuja David Lynchmaisesta elokuvamaisuudesta aina Moby:n ja Gorillazin sekä Atomirotan kautta perinteisempään laulaja-laulujentekijäfiilikseen, erityisesti brittirock-perinteeseen.

Digital Single
Kataloogi: STUPIDO507
ISRC: FITTS2600048

Julkaisu: 29.04.2026

Lataa wav-tiedosto  tästä
KUUNTELE
Spotify
Apple Music

KAMELERONTTI-artistinimen takaa löytyy Hermanni Ollikainen. Hänet tunnetaan myös Dyyni-yhtyeen nokkamiehenä sekä biisintekijänä. Hän on kirjoittanut muun muassa Katri Ylanderin hitin Jos tänään kuolen (feat. Disco) sekä tehnyt yhteistyötä Petran (ex-Tiktak) ja Anna Inginmaan kanssa. Lisäksi Ollikainen on työskennellyt monen eturivin tuottajan kanssa, joihin lukeutuvat muun muassa Lauri Eloranta, Matias Koskimies ja Sampo Haapaniemi sekä räp-puolella Matias Deep aka Tuba.wav. Kokemusta löytyykin monipuolisesti ja juuri moniulotteisuus on keskeistä uuden KAMELERONTTI-sooloprojektin tuotannossa.

Levy-yhtiö ja keikat
Stupido Records
Joose Berglund
joose@stupido.fi
+358 40 546 8779

Lisätiedot ja haastattelut
Viestintätoimisto Röd
Jenni Salminen
jenni@rodrod.fi
+358 44 077 0104

Aino & Hajonneiden ja Vihan Munan uudet albumit

24.4.2026

”Pääkallokiitäjä” on Aino & Hajonneiden viides julkaisu  – tällä kertaa bändi luo nahkansa ennakkoluulottomasti uudestaan.
Yhtyeen räiskyvä energia, melodisuus ja tarinankerronta saa entistä orgaanisemman ja dynaamisen soundin.

Pääkallokiitäjän kappaleet kulkevat iskevästä katurockpaahdosta hauraiden, jopa iskelmällisten sävyjen kautta entistä raskaampiin riffeihin. Levyllä tiukkana livebändinä tunnetun yhtyeen energia välittyy entistä vahvemmin.

”Halusimme tehdä levyn, joka todella tuntuu eikä selittele. Jokainen kappale on oma pieni maailmansa ja tarinansa, mutta yhdessä ne muodostavat selkeän kokonaisuuden. Lähdettiin tekemään rokkilevyä perinteisellä metodilla; ensin treenataan kunnolla ja studiossa nauhoitetaan livenä. Jotain uutta ja jotain vanhaa, ajatonta siis. ” yhtye kertoo.

Aino & Hajonneet – Pääkallokiitäjä
Mini-LP/DIGI
Kataloogi: TWINLP310
Digiulkaisu 17.04.2026
Vinyyli: 24.04.2026

Lataa wav-tiedostot, info ja kansikuva tästä
KUUNTELE
Spotify
Apple Music

 

 

A-puoli
1. Pääkallokiitäjä
2. Unen maa
3. Turha tapella vastaan
B-puoli
1. Vaaroilla vapaa
2. Heart of Glass
3. Hirtetty keinuu hiljaa

Tilaa levy tästä

Keikat myy:
Jarmo Korpi
jallu@stupido.fi
050-3371770

Vihan Munan oma ääni on nyt raaka ja ruma

Levy on katsaus nykymaailmaan, sen hulluuteen ja päättömyyteen. Niin globaalisti kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Kappaleitten sävellajeissa duuriasteikot eivät ole voittajia ja tekstit rämpivät absurdiuden ja dadan sekä tragedian välisessä suossa. Levyn ilmapiiri kuvastaa tämän maailmanajan epätoivoa ja tappiomielialaa, kuitenkaan sortumatta katkeruuteen tai ahdistukseen mutta suunnatonta närkästystä aiheuttaen.

– Tämä on raaka ja ruma levy, totesi levyn äänittäjä Siim Ülavere äänitysten valmistuttua.

Levyllä vierailevat lauluosuuksissa Tuula Amberla (Yön kadunlakaisija) sekä Lotta-Lucia Laine (Silakan silmät).

Vihan Muna on päivittänyt äänimaailmaansa aggressiivisemmaksi ja ärhäkämmäksi. Levy on  vahvan kitaravoittoinen, tarjolla on murinaa, ärjyntää ja säröä. Levy on miksattu kuudelletoista raidalle, ylimääräiset äänitysvaiheen raidat on siivottu pois lopullisesta tuotoksesta, joten kokonaissoundi on selkeä mutta vihainen.

Levy on äänitetty jo tutuksi käyneessä Retrosound -studiossa Tallinnassa. Yhtyeen kokoonpano on hieman muuttunut sitten edellisen levyn: Olli Kauniskangas (kitara, laulu), Hoss Siivonen (kitara), Tomi Lyytikäinen(basso) ja Pekka-Erik Eskelinen (rummut). Kansitaide perustuu Eva Hertzbergin teokseen Rainbow Warriors, kannen kuvat on ottanut Paavo Vuoristo ja kokonaisuuden on asemoinut paikalleen ITE-taiteilija Jyrjö-Ahteenia.

”Meitä ei piirretty hymyilemään” julkaistaan vinyylinä, CD:nä sekä suoratoistopalveluissa. Sekä vinyylin että CD:n painosmäärät ovat rajoitetut, vinyyli 75 kpl ja CD 150 kpl. Siis vain tosi faneille. Vinyylin mukana tulee saman levyn CD-versio (ilman kansia) ja lyriikkaliite sekä ”aitoustodistus”.

Vihan Muna on 1978 perustuttu punkyhtye, joka vietti 40 vuotta lähes täydellistä hiljaiseloa, mutta aktivoitui kymmenisen vuotta sitten uudelleen. Yhtye on viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaissut yhden kasetin, kolme EP:tä (Palat ’78, Tolkuton ja Free Jazz), kolme pitkäsoittoa (Kiihtyneessä mielentilassa, Ajan sävel ja Nostalgia on kuollut) sekä liudan digisinglejä. Lähes kaikki julkaisut ovat Stupido Recordsin tuotantoa.

Meitä ei piirretty hymyilemään toimii myös Stupido Recordsin uuden alamerkin Do It Yourself Stupidlanseerauksena.

Vihan Muna – Meitä ei piirretty hymyilemään
CD/LP/Digi
Kataloogi: SDCD1 / SDLP1

Julkaisu:
24.04.2026

Lataa wav-tiedostot tästä
Kuuntele
Spotify
Apple Music

 

1. Etelään tai pohjoiseen
2. Silakan silmät
3. Kaaosta
4. Saa ampua
5. Vaaran vuosina
6. Omalääkäri
7. Yön kadunlakaisija
8. Rakkauden risti
9. Polje basaria
10. Miehuuskokeet
11. Meitä ei piirretty hymyilemään
Osta CD levy tästä
Osta LP levy tästä

Stupido Recordsille uusi alamerkki, Do It Yourself Stupid

Perjantaina 24.4. lanseerataan Stupido Recordsin uusi alamerkki, Do It Yourself Stupid. Merkki keskittyy marginaalisempaan musiikkiin kuin Stupidon normikatalogi, levyihin jotka eivät vielä tänä päivänä ehkä ole hittituotteita, mutta kymmenen vuoden päästän ehkä tavoiteltuja klassikkoja.

Merkin julkaisut eivät tule olemaan sidottuja tiettyyn formaattiin tai genreen, äänitteet voivat olla kasetteja, CD:itä, vinyylejä, ja genreksi käy mikä tahansa omituisempi ja hämärämpi. Julkaisuista otetaan tarkoituksella pienempiä painoksia ja niitä tulee saamaan valikoiduista äänilevyliikkeistä ja bändien keikoilta.

– Do It Yourself Stupid antaa Stupido Recordsille liikkumavaraa julkaisujen suunnittelussa, mahdollisuuden ottaa enemmän riskejä ja palata tässä mielessä firman alkuaikoihin, kertoo toimitusjohtaja Joose Berglund.

Alamerkin ensimmäinen julkaisu on Vihan Munan neloslevy, Meitä ei piirretty hymyilemään. CD on kaupoissa 24.4. ja vinyyli hieman myöhemmin.

  • 1
  • 2
  • 3
  • …
  • 28
  • Seuraava sivu »

Seuraa meitä somessa

Contact

Meritullinkatu 33 i 38
00170 Helsinki, FINLAND
records@stupido.fi
Y-tunnus: 2141301-5
VAT number: FI21413015

Menu

  • Etusivu
  • Booking
  • Records
    • Kataloogi
  • Tulevat keikat
  • Uutiset
  • PRESSI
  • Kontaktit
    • Historiikki
  • Nettikauppa
  • Stupido Market